Hiilijalanjälki

Mika Lankila juoksi kahdeksana päivänä kahdeksan maratonia kahdeksalla mantereella ja ylitti reissullaan 32 aikavyöhykettä.

Kuva on Valion pääkonttorilta Helsingin Pitäjänmäestä. Jaa Jaa Facebookiin Jaa Jaa Lähetä Kuuntele Kuuntele Tulosta Avaa.

Tietotekniikan ja digitaalisen viihteen hiilijalanjälki kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Ranskalaisen Shiftin selvitys.

Lukijan Kuvat – Kuvat ovat viimeisen kahden-kolmen viikon ajalta, niitä on tullut otettua melkein päivittäin. Myös joella olleet kaverit ovat lähettäneet lisää kuvia, Fors sanoo. Mystisesti kuolleita lohia on löydetty pitkin poikin Tornionjokea tänä kesänä. LUKIJAN KUVA. Kuvat: Veli-Pekka Stenback. Länsi-Suomen lukijan lähettämät kuvat osoittavat, kuinka paljon merivesi on noussut Syväraumanlahdella. Meriveden korkeus saavutti juuri suurimmat lukemansa

Finnairin Päästölaskuri. Tervetuloa Finnairin päästölaskuriin! Edistääksemme lentokuljetuspäästöjen arvioinnin läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta kehitimme edistyneen laskurin, joka perustuu todellisiin rahti-, matkustaja- ja polttoainekulutustietoihin, keskiarvojen tai oletusten sijaan.

Suomen rauhanajan suurin kriisi on päällä eikä sen laajuutta voi vielä edes arvioida. Monille toimialoille, kuten matkailulle.

Kuljetus- ja logistiikkapalveluja tarjoava DB Schenker ottaa noutopiste­kuljetuksissaan käyttöön Neste MY uusiutuva diesel.

Lego-yhtiö etsii nyt uusia raaka-aineita. Kaikki palikat kannattaa antaa seuraaville polville. Legot voivat ilahduttaa lasta.

Nyt Luken tutkimus pudottaa luvut aivan eri tasolle. Kasvihuonetomaatin hiilijalanjälki vuonna 2017 oli 2,6, kurkun 2,0 ja salaatin 2,7 kiloa hiilidioksidia tuotettua kiloa kohden. Painotettu hiilijalanjäljen keskiarvo tuotettua kotimaista kasvihuonevihanneskiloa kohden oli 2,3.

Matkustajan keskimääräinen hiilijalanjälki menomatkalta Helsinki–Tokio on ICAO:n laskurin mukaan 279,9 hiilidioksidikiloa, mikä vastaa noin 2,8 prosenttia keskivertosuomalaisen koko vuoden hiilijalanjäljestä. 2. Carbon Neutral Flights .

Terveystalo Tikkurila Tampereen Yliopisto Timi Kärki palasi vauhdilla kotiin, Elli Suutarin ja Maria Muilun odotettu reissu siirtyi viime hetkillä. vaihto-opiskelijat. Metsäman Metsämaa on Metsäkustannuksen ylläpitämä metsätilojen ja muiden kiinteistöjen ilmoituspalvelu. Palvelussa voi etsiä myytäviä metsätiloja ja tallentaa hakuvahdin tai ilmoittaa myytävän metsätilan. Aikuistubettaja Savosta, harrasteena koneet, lennokit yms. koneiden rassaamista, konetöitä, metsähommia ja yleensä elämää nykymaaseudulla haluan

Energia muodostaa merkittävän osan hiilijäljestä: valtaosa viljelmistä yltää jo alle espanjalaisen tomaatin hiilijäljen, kun energiana on hake ja hiilineutraali sähkö, vaikkapa ydinsähkö. Hiilijalanjälki on noin 0,5 CO2 ekv. per kilogramma tomaattia. Toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen, Kauppapuutarhaliitto ry

Sitoumus2050.fi on verkkopalvelu, jossa organisaatiot, yritykset ja yksityiset henkilöt voivat antaa kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksia ja ideoita.

Tietotekniikan ja digitaalisen viihteen hiilijalanjälki kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Ranskalaisen Shiftin selvitys.

Uusimmat rytmit.

Hiilijalanjälki ilmaistaan usein hiilidioksidiekvivalentteina, joka kertoo tarkasteltavien kasvihuonekaasujen vaikutukset ilmastonmuutokseen yhdellä luvulla. Hiilijalanjälkilaskureita on olemassa useita, jotka antavat erilaisia tuloksia. Tämän vuoksi Iso-Britannian standardiviranomainen.

Suomalaisten yritysjohtajien perustama Climate Leadership Coalition -verkosto ehdottaa tiukennuksia EU-komission maaliskuun.

Finnairin Päästölaskuri. Tervetuloa Finnairin päästölaskuriin! Edistääksemme lentokuljetuspäästöjen arvioinnin läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta kehitimme edistyneen laskurin, joka perustuu todellisiin rahti-, matkustaja- ja polttoainekulutustietoihin, keskiarvojen tai oletusten sijaan.

Hampurilaissämpylä Eniten Tuottaneet Elokuvat Oscar-palkinnot jaetaan ensi yönä – pysteistä. – Elokuva-alan halutuimmat palkinnot jaetaan varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa Oscar-gaalassa Los Angelesissa. Yhdysvalloissa Oscarien jako tapahtuu paikallista aikaa sunnuntai-iltana. Eniten Oscar-ehdokkuuksia ovat keränneet elokuvat Roma ja The Favourite. Molemmat saivat kymmenen ehdokkuutta. Ka Tampereen Yliopisto Timi Kärki palasi vauhdilla kotiin, Elli Suutarin ja Maria Muilun odotettu

Hiilijalanjälki lannoitteiden valmistuksessa ja viljelyssäTervetuloa WWF:n Ilmastolaskuriin! | Ilmastolaskuri – Tervetuloa WWF:n Ilmastolaskuriin! WWF:n Ilmastolaskurin avulla voit tutkia, mikä vaikutus esimerkiksi energiankäytöllä tai matkustusvalinnoilla on kasvihuonekaasupäästöihin.

Pandemian pitäessä myös julkisuuden ilmaherruutta on jo ehditty tuskailla, kuinka ongelmista isoin, ilmastonmuutos, on.

Nyt on tarjolla parkkihalleihin paikan päälle tuleva auton pesupalvelu, nimeltään Pop up -autopesu. UpSteam-yrityksen Pop up.

Suomessa kuten monessa muussakin valtiossa on poikkeus- tai hätätila koronapandemian vuoksi. Poikkeustila muuttaa.

Suomalaiset valitsivat Valion Suomen vastuullisimmaksi brändiksi seitsemättä kertaa peräkkäin Sustainable Brand Index.

Euroopan kulttuuripääkaupungin tulee korostaa Euroopan kulttuurien rikkautta ja monimuotoisuutta sekä eurooppalaisten.

Hiilijalanjälki syntyy, kun sähkön tuotantotavan koko elinkaari otetaan mukaan; voimalaitoksen rakentaminen, käyttö ja alasajo. Esimerkiksi tuulivoimalan tuotanto on päästötöntä, mutta päästöjä muodostuu esimerkiksi valmistettaessa sementtiä ja terästä,

Tis Suomi 2020 Nordeea Evli Selectin viisi suurinta sijoitusta ovat Neste, Sampo, Nordea, Kone ja UPM-Kymmene. Evli Suomi Pienyhtiöiden taas Kojamo, Tunnistaminen Verinäytteisiin perustuvien koronaviruksen vasta-ainetestien kehitystyö etenee maailmalla vauhdikkaasti, samaan aikaan kun. Kuha Alamitta Kuha – SVK – Suomen Vapaa-ajankalastajien. – Kuha kasvaa kuitenkin paljon suuremmaksikin, joten 70-80 cm pituiset ja 3-5 kg painoiset ovat vielä varsin

Jokioislainen FM-Haus Oy on saanut 29 330 euron ympäristötuen puurakentamisen edistämiseen ja kehittämiseen. Tuki on osa.

Finnairin Päästölaskuri. Tervetuloa Finnairin päästölaskuriin! Edistääksemme lentokuljetuspäästöjen arvioinnin läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta kehitimme edistyneen laskurin, joka perustuu todellisiin rahti-, matkustaja- ja polttoainekulutustietoihin, keskiarvojen tai oletusten sijaan.

CO2-päästöt per asukas – Globalis – Hiilidioksidipäästöt asukasta kohden ilmoitettuna (tonnia CO2 per asukas).

Hiilijalanjälki ei kuitenkaan ole niin suuri peikko, kuin monet sen mielessään kuvittelevat. Samalla kun pienentää henkilökohtaista hiilijalanjälkeä voi säästää rahaa ja muuttaa elintapojaan terveellisempään suuntaan. Asuminen aiheuttaa kotitalouksien suurimmat päästöt.

Riku Nieminen Terveystalo Tikkurila Tampereen Yliopisto Timi Kärki palasi vauhdilla kotiin, Elli Suutarin ja Maria Muilun odotettu reissu siirtyi viime hetkillä. vaihto-opiskelijat. Metsäman Metsämaa on Metsäkustannuksen ylläpitämä metsätilojen ja muiden kiinteistöjen ilmoituspalvelu. Palvelussa voi etsiä myytäviä metsätiloja ja tallentaa hakuvahdin tai ilmoittaa myytävän metsätilan. Aikuistubettaja Savosta, harrasteena koneet, lennokit yms. koneiden rassaamista, konetöitä, metsähommia ja yleensä elämää